Hämeenkyrö Trail Cup 2018
Hämeenkyrön upeilla kangaspoluilla juostava polkujuoksutapahtumien sarja
Mahnala 13.9. Taatan maisemaa


(Osoite: Maisematie 765, 39100 Hämeenkyrö. Kilpailukeskus Mahnalan koululla)

Trail cupin päätös juostaan uuden Mahnalan koulun takametsässä. Reitti juostaan kahtena lenkkinä, jotta Mahnalan selälle avautuvista maisemista pääsisi nauttimaan maksimaalisesti. Reitillä juostaan yhdessä kohtaa molempiin suuntiin. Tässä kohtaa kannattaa noudattaa varovaisuutta ja ottaa muut juoksijat huomioon erityisellä ystävällisyydellä. 
Reitti alkaa asvaltilta koulun ovien edestä. Paljoa sataa metriä enempää ei tarvitse asvaltilla juosta, kunnes päästään vanhalle pururadalle. Vaikka uutta purua ei pariin vuoteen ole ladulle ajettu on se silti erittäin miellyttävä juosta. Muutaman sadan metrin jälkeen käännytään ylämäkeen, jossa polku vie mäen päälle. Mäen päällä juostaan pikku polulla, kunnes palataan pururadalle, jota käännytään alamäkeen ja lasketellaan runsas puoli kilometriä. Mäen alla käytetään hyvä kuntoista ajouraa hetken matkaa ennen kuin käännytään jälleen mäkeen. Tässä kohtaa kannattaa ensimmäisellä kierroksella olla järkevä ja hieman säästää voimia, sillä sama mäki noustaan myöhemmin vielä uudestaan. Mäen päällä pururadalle tullessa käännytäänkin tällä kertaa vasempaan ja juostaan hiekkakuoppien reunojen läheisyydessä kohti Mahnalan koulua. Isoimman hiekkakuopan reunalla on edes-takainen liikenne, mutta tilaa on hyvin ja jos aikaa on kannattaa kääntää katseensa oikealle ja ihailla Mahnalan selän maisemia. Hiekkakuopan reunalta lasketellaan koulun pihalle, toiselle puolelle mistä lähtö oli, kierretään yleisön edessä lyhyt lenkki ja sännätään takaisin metsäiseen ylämäkeen ja jo tutuksi tulleen hiekkakuopan reunalle. Reunalta matka jatkuu samassa tasossa vajaa sata metriä, kunnes tullaan risteykseen, johon alkukiihdytyksen jälkeen tultiin mäen päälle. Tästä matka jatkuu tuttua reittiä eteenpäin pururadalle, sitä alas ajouralle ja sieltä ylös täysinäinen toinen kierros. Kun yleisön edessä on käyty kahdesti ja noustu hiekkakuopan reunalle ja ihailtu maisemia neljännen kerran palataan koulun pihalle samaa reittiä, mitä juostiin ensimmäinen puoli kilometriä. Viimeinen sata metriä on jälleen asvalttia, mutta sallittakoon se Trail cupin loppusuoraksi.


Tossusuositus:
Jos syksysateet eivät ole vielä alkaneet suosittelen laittamaan jalkaan juoksulenkkarit, mutta sateiden vihmoessa on maastolenkkari ykkösvalinta. Reittiin kannattaa tutustua ainakin reittikartan perusteella etukäteen – miksei käydä myös maastossa alkuverryttelyssä, jotta juoksun aikana ei tarvitse miettiä mihin mennä. Mäen päällä on opasteiden lisäksi opastaja, joka viittoo kilpailijat oikeaan suuntaan. Koska reitti juostaan kahtena lenkkinä, otetaan nopeammat ja hitaammat juoksijat huomioon. Tehdään ohitukset paikassa missä on tilaa ja annetaan tarpeen mukaan tilaa ohitukselle. Lisäksi edes-takaisella reitillä ei juosta toisia päin vaan noudatetaan oikean puoleista liikennettä. Tärkeintä on nauttia liikkumisesta upeissa maisemissa, ei voittaa sitä viimeistä sekuntia ajastaan rynnimällä.