Nuoret
Toimintamme on kannustavaa ja tavoitteellista ja annamme halukkaille mahdollisuuden kehittyä huippu-urheilijaksi asti!

SUUNNISTUSKOULUN ALKU SIIRTYY VÄHINTÄÄN TOUKOKUUN ALKUUN

Korona tilanteen takia olemme joutuneet lopettamaan talven saliharjoittelun ja kesäkauden alkua siirtämään tämän hetkisen ennusteen mukaan toukokuun alkuun.  Tiedotamme heti, kun suunnistuskoulun alkaminen varmistuu.


OMATOIMIHARJOITUKSET SUUNNISTUSKOULULAISTEN PERHEILLE

Koska Korona tilanteen takia emme pysty aloittamaan ohjattu suunnistuskoulua, tarjoamme omatoimi suunnistusta suunnistuskoululaisille oman perheen kanssa. 

Radat ovat helppoja. Ratoja voi perheet suunnistaaa yhdessä. Usean vuoden suunnistusta harrastaneet lapset, voivat suunnistaa ratoja yksinkin. Muista kuitenkin, että vain terveenä saa lähteä suunnistamaan. 

Ensimmäisten kertojen  radat ovat keskustojen sprinttikarttoilla. Niissä pihaalueet merkitään oliivin vihreällä ja niihin ei saa missään nimessä mennä. Kartassa on lisäksi muita kiellettyjä alueita ja ne on merkitty violetilla vinoviivoituksella.

Suunnnistusradassa lähtö merkitään kolmiolla ja maali kahdella päällekkäisellä ympyrällä. Rastit kierretään järjestyksessä. Jos rata tuntuu liian pitkältä, rataa voi aina lyhentää. Rasteilla ei rastilippua vaan punainen tai oranssi kuitunauha. Rasteilla ei ole leimasinta.


Joka torstai avautuu uusi rata, joka on suunnistajien käytössä viikon ajan. Voit pyytää kartan sähköpostiisi (liisa.k.naskali@gmail.com), josta saat sen itse tulostettua. Lisäksi karttoja on valmiiksi tulostettuna Mäntykuja 17 postilaatikossa.

Tarvittaessa lisätietoja saat Liisalta 050-3790073 tai Päiviltä 040-7082998


1. kerta 26.3-1.4 Kyröskoski, lähtöpaikka jäähallin pihassa. 


Suunnistuksen ja liikunnan iloa tovottaen Kyrös-Rastin suunnistuskoulun ohjaajat 






Suunnistuskoulu jatkuu talvikaudella saliharjoitusten merkeissä perjantaisin klo 18-20. 10- vuotiaat ja vanhemmat voivat osallistua saliharjoituksiin joka kerta. Alle 10 -vuotiaat voivat osallistua kuukauden 2. perjantai saliharjoituksiin. Tällöin ohjelma suunniteltu erityisesti pienten suunnistuskoululaisten ehdoilla. Seuraavat tällaiset kaikkille (myös pienille) tarkoitetut saliharjoitukset ovat 14.2 ja 13.3. Joka kerta myös aikuiset ovat tervetulleita harjoituksiin. 

Saliharjoituksista ajantasaista tietoa stars treenikalenterissa. 

Suunnistuskoulun kesäkausi alkaa huhtikuussa.


Suunnistuskoulu 2019

Kesän suunnistuskoulu pyörähtää käyntiin Kirkonkylän koulun, Sillan ympäristössä tiistaina 23.4 klo 18-19.30. Kaikille säänmukainen ulkovarustus päälle, sillä jo ensimmäisellä kerralla on luvassa rastien löytämisen riemua! Lisäksi alkuinfoa vanhemmille ja lapsille, ilmoittautumisia, pelisääntöjen luomista ja karttamerkkeihin tutustumista. Siis sekä lapset että heidän vanhempansa paikalle.

Suunnistuskoulu on tarkoitettu kaikille alle 15-vuotiaille aloittelijoille ja alle 12-vuotiaille aiemmin suunnistaneille lapsille (yli 12-vuotiaat suunnistuksen harrastajat siirtyvät stars-ryhmään). Alle 7-vuotiaat lapset toivotaan tulevan oman aikuisen kanssa. Suunnistuskoulussa muodostetaan erilaisia ryhmiä lapsen taito-, ikä- ja motivaatiotaso huomioiden. Kaikenikäisten lasten vanhemmat ovat aina tervetulleita liikkumaan suunnistuskouluun lapsensa kanssa, vaikka ohjausvastuu on seuran ohjaajilla.

Suunnistuskoulun vuosihinta on 80 €/perheen 1. lapsi ja 55€/sisarukset. Lajiin voi kerran tulla tutustumaan ilmaisesti.

Suunnistuskoulumaksu sisältää: suunnistuskoulukalenterin mukaisen ohjatun toiminan, kartat, rastipassin, suunnistuskoulupaidan kaudeksi käyttöön, palkitsemiset, vakuutuksellisen lisensin (0-11v kattaa kaikki urheilulajit), Kyrös-Rastin jäsenmaksun (20 €), Sata-Häme iltarastien ilmainen osallistuminen ja kilpailumaksut (ei rastiviikkoja tai kilpailuja ulkomailla).


TERVETULOA mukaan kaikki uudet ja vanhat suunnistajat!

Lisätietoja: Liisa Naskali 050-3790073, liisa.k.naskali@gmail.com




SUUNNISTUSKOULUKALENTERI 2019

Suunnistuskoulu klo 18-19.30.

Ti 23.4 Silta, Kyrönsarventie 16, liikuntasalien parkkipaikka koulun takana. Sprintti, reitinvalinta.

Ma 29.4 Lintuharju, Lintuharjuntieen ja Turkkilantien risteys (opastus). Karttamerkit, kartan suuntaaminen, suunnitelman tekeminen. RR, TR

Ke 8.5 Suurlava, Lintuharjuntie (iltarastien yhteydessä). Lasten matalankynnyksen kilpailu, yksin, pareittain, pienissä ryhmissä. RR, TR

Ti 14.5 Lentokenttä. Suunnitelman tekeminen, kompassin käyttö.

Ti 21.5 Pinsiö, Maaston muodot, korkeuskäyrät. Muutos harjoituspaikassa!

Ti 28.5 Onnimanni. Peukku paikalla, maaston muodot, kompassi suunnistuksen tukena. Muutos harjoituspaikassa!

Ke 5.6 Luhalahti, Sata-häme rastit, omatoiminen osallistuminen, lähtö klo 17.30 - 19

Ti 11.6 Hämeen oravapolkukilpailu Järj. Epilän Esa (Ylöjärvi)

Ti 18.6 Linnainmaa, Laitila, Trossitie. Maatilasprintti.


KESÄTAUKO

Ti 6.8 Lintuharju. Kertaus.

Ti 13.8 EI suunnistuskoulua. HOV, Nokia, Koukkujärvi

Huom! Ke 14.8 Sata-Häme rastit Luhalahden alueella, Särkijärvellä, RR ja TR -radat

Ti 20.8 Mahnala. RR, TR, suora suunnistus.

Ti 27.8 Pentinmaa, Mäkelä-Haavistontie. Pariviesti yksin ryhmissä.

Ti 3.9 Ansomäki, Viljakkala, Pähkinämäentie 60. Rastille tulo ja lähtö. Kompassi suunnistuksen tukena.

Ti 10.9 Ulvaan kota, Ulvaantie.Rogaining.


Lisäksi kannattaa osallistua Kyrös-Rastin ja Ikaalisten Nousevan Voiman keskiviikkoisin järjestämille Sata-Häme iltarasteille, joiden kalenteri löytyy rastipassista sekä iltarastit osiosta. Iltarasteilla saa mennä suunnistamaan oman aikataulunsa mukaan. Metsään saa lähteä klo 17.30 - 19 välillä ja toimitsijoilta voi kysyä apua. 5.6 asti iltarasteilla on paikalla myös suunniuskoulun ohjaaja.